13.10.2012

Aeropress

Tämä teksti olisi pitänyt kirjoittaa jo vuosi sitten, mutta kun ei niin ei. Tässä se tulee. Aeropress on uusi yksinkertainen kahvinkeitin. Nimensä mukaisesti kyseessä on paineeseen perustuva kahvin valmistustapa. Ennen kuin mennään syvemmälle, mainittakoon että kyseisen laitteen hinta on 30e (vai oliko se 40e). Ei siis kuitenkaan mitenkään kallis. Tai kallis se olisi, jos kahvi itsessään olisi epäonnistunut. Ja asiaan.

Periaate.
Paine saadaan aikaiseksi kahdella sisäkkäisellä sylinterillä. Käytännössä keittäjä painaa toisen toisen sisään, jolloin muodostuva paine työntää kahvin ulos. Lisäksi mukaan kuuluu suppilo, joka helpottaa purun laittamista kapeaan sylinteriin. Oleellista on sisemmän sylinterin kumiosa nokassa, mikä ei päästä ilmaa reunoilta lävitseen vaan pakottaa paineen kohdistumaan veteen ja puruun. Toinen oleellinen osa on ulomman sylinterin pohjassa oleva irroitettava muovituki, jonka varaan suodatinpaperi asetetaan. Että lukijaa ei liikaa hämmennettäisi, on tarpeen kirjata työnkulku.

Valmistus.
1. Aseta suodatinpaperi muovitukeen.
2. Aseta muovituki ulompaan sylinteriin.
(3. Kastele paperi vedellä.)
4. Laita puru ulompaan sylinteriin. Mukana tulevan mitan mukaan 1 mitallinen = 1 espressokupillinen.
5. Kiehauta vesi.
(6. Kastele sisemmän sylinterin muoviosa. Näin saadaan tiiviimpi pinta sylinterien välille.)
7. Aseta ulompi sylinteri mahdollisesti suppilon varassa kahvikupin päälle.
8. Kaada vesi (reunassa olevan asteikon mukaisesti) sylinteriin ja sekoittele noin 10 sekunnin ajan.
9. Aseta sisempi ulompaan sylinteriin ja paina se pohjaan. Voimaa saa käyttää! Alas painamiseen kuluu noin 15-25 sekuntia. Mitä lujempaa painat, sitä suuremmassa paineessa kahvi valmistuu.
10. Lopuksi poista ulomman sylinterin pohjasta muoviosa ja paina sylinteri pohjaan roskiksen päällä, jolloin "kahvitabletista" päästään eroon varsin siististi.
11. Nauti!

Hyvällä purulla saat aivan erinomasita kahvia. Käytä voimakasta, tummaa, hienoa purua. Tämä keitin on Kahvituomarilla käytössä useita kertoja viikossa. SUOSITTELEN hankkimaan.

Kenya Caffe' "AA" Washed

Vuodet vierii ja kahvia juodaan… Toisin sanoen tässä joku aika sitten Kahvituomari sai siskoltaan syntymäpäivälahjaksi muutaman uuden tuttavuuden siis kahvipaketin. Käsittelyyn nousee Kenya Caffe' "AA" Washed. Ensinnäkin paketti itsessään on hienon näköinen. Valkoisella pohjalla oleva fontti ja postimerkkilog
o näyttää hyvältä. Toisaalta sehän ei tarkoita yhtään mitään. No niin. Valmistajan speksit kertoo, että paahtoaste on 3/5, mikä ensiseisomalta saa jo miettimään. Yleisesti tähtään tummempiin vaihtoehtoihin.

Paketin avaus.
Tuoksu on hyvä ja hedelmäinen. Kirkas tuoksu. Usein nämä uudet tuttavuudet ovat tuoksultaan "tummia", mutta maku on väljehtynyt. Tässä tapauksessa haistaa saman tien että kahvi ei ole sieltä tummimmasta päästä, mutta tuoksussa on silti jotain mielenkiintoa herättävää. Itse puru on varsin tummaa. Jopa yllättävän tummaa, kun otetaan huomioon verrokki 3/5, eli Presidenti Tummapaahto.

Karkeus.
Puru on niin karkeaa, että melkein luulisi se olevan tarkoitettu espresso-keittimeen. Puristithan tässä vaiheessa vaativat kivittämään Kahvituomarin, koska hän kehtaa juoda valmiiksijauhettua kahvia. No ehkä en itse ole niin puristi.

Maku.
Hedelmäinen ja tummahko kuten tuoksukin. Yllättävän tumman makuista ollakseen 3/5. Toisin sanoen respektit valmistavalle yritykselle, koska eivät yritä valheellisesti ratsastaa tummuusasteikolla. Hedelmäinen maku voi tietenkin johtua vaaleudesta, mutta joka tapauksessa maku on mielenkiintoinen. Varsin pehmeä maku. Hyvä jälkimaku. Toisaalta huomaa, että on astumassa aivan eri maailmaan vaellettuaan tummemmissa kahveissa. Maku on pehmeä, hedelmäinen ja riittävän tumma. Riittävän tumma tässä tarkoittaa sitä, että hieman vaaleampana tuote voisi olla huomattavasti huonompi. Tällaisena tuote on hyvä.

Tuomio.
Vaaleampien kahvien kategoriassa pärjää loistavasti. Ei vertailukelpoinen tummien kahvien kanssa. Kuitenkin omassa vertailuryhmässään yksi parhaista kahveista, mitä olen juonut.

Hinta/laatu.
Hinnasta ei ole tietoa, koska sain lahjaksi. Paketissa oli kuitenkin suomalainen tarra, eli jostain sitä täältä saa.

6.8.2011

Kikko Max -automaatti

Olen uuden työpaikan takia löytänyt uuden tuttavuuden. Se on Linkosuon tarjoama Kikko Max -kuumajuoma-automaatti. Kahviautomaatit yleisesti tekevät hirveätä myrkkyä, jota ei haluaisi tarjota pahimmalle vihamiehelleenkään. Sen takia olinkin erittäin varautunut ja epäilevä ensimmäisellä automaatin käyttökerralla. Mutta yllätyksekseni laite teki varsin juotavan espresso-juoman. Sen jälkeen olenkin käynyt espressolla 3-5 kertaa päivässä.

Laite tosin valmistaa espresso-juoman jonkinlaisista rakeista, ei siis pavuista. Voidaankin kysyä onko juoma espressoa nähnytkään. Mutta joka tapauksessa juoma on varsin hyvää ja espressomaista ainakin. Ja kun otetaan huomioon se peruskahvi, mitä yleensä työpaikoilla saa, niin onhan tämä espresso-tekele hyvää. Niin hyvää, etten ole kuin kerran juonut laitteen valmistamaa peruskahvia, mikä kuitenkin on Presidentin Tumman paahdon vastajauhetuista pavuista tehtyä.

Suosittelen laitetta jokaiselle, joka pääsee päättämään työpaikkansa kahvikoneesta.

3.8.2011

Blue Mountain -arvostelu



Kahvituomari arvostelee vierailevan tuomarin kanssa Blue Mountain -kahvin.

Tuomio: Hyvin mieto!
Arvosana: 8 tai 8,5

24.6.2011

Ikeasta kahvia? Mitä ihmettä?

Tässä taannoin talvella kaverini luona join kahvia. Kun kysyin mitä keitetty, sain vastauksen mikä yllätti; puolet Presidentin Tummaa (ei yllätys) ja puolet Ikean tummaa paahtoa. Mitä ihmettä? Ikean tummaa paahtoa. Huonekalukaupan kahvia! No voihan kahvia myydä kuka vaan, mutta hämmentävää oli, että se oli ihan siedettävää juotavaa. No luonnollisesti piti seuraavalla Ikea-reissulla ostaa sitä.

Tässä pika-arvio.
Tummuus on varsin hyvä. Sanoisin astetta Arvid Nordqvistin Franskrostia vaaleampaa. Tuoksu on tumma, mutta yllättävän haalea ja hajuton. Ensimmäisen keitoksen jälkeen ihmettelin hinta-laatu-suhdetta (2€ / 250g papuina). Se on halpaa, varsinkin tummaksi paahdetuista pavuista. Ja maku oli ihan hyvä, tai näin ajattelin alkuun. Maku on kuin tuoksukin, tumma, mutta haalea. Ekat kulaukset oli hyviä, mutta sen jälkeen huomasin kahvin varsin mauttomaksi.

Tuomio.
Hyvän kahvin tunnistaa riittoisuudesta. Jos paketti on ollut avattuna kaapissa yli kuukauden, se tuskin on mitään suurinta herkkua. No näinhän tälle on käynyt. Toisaalta Ikea-kahvi käy ihan hyvin jatkeena johonkin Suomalaiseen vaaleampaan ja kitkerämpään puruun.

No se siitä. Suosittelen kuitenkin kokeilemaan.

Pitkästä aikaa

No niin. Edellisestä merkinnästä on jo liian kauan aikaa ja nyt täytyy korjata asia. Edellisen merkinnän mukaisesti French Roastia on tullut juotua varsin mukavasti, mutta muutama uusi tulokaskin on tullut kahvirepertuaariini.

Ensinnäkin käsitellään Starbucks Suomessa. Monet on varmaan huomanneet tv:ssä kyseisen kahvilaketjun mainoksia. Onko siis Starbucks tullut Suomeen? On ja ei. Kahvilaa emme saa vieläkään, mutta joitain tuotteita on saatu kauppojen hyllyille. Ainakin Tampereella K-Kaupoissa on tarjolla Doubleshot ja kahdenlaisia "valmislatteja". Periaatteesta en latteja juo, ainakaan en valmislatteja. Mutta tuollaisen Doubleshotin olen muutaman kerran nauttinut. Juoma on ihan hyvä, onhan se Starbucksin kahvista valmistettu. Toisaalta kahvi luonnollisesti tulisi juoda kuumana eikä kylmänä valmismaitosekotteena. Mutta vaihtelun vuoksi suosittelen kyllä maistamaan tätä, varsinkin jos ei ole mahdollisuutta päästä käsiksi Starbucksin papuihin. Ja jos ei muuten, niin ainakin kannattaa ostamalla antaa merkki Starbucksille, että täällä olisi kysyntää heidän tuotteilleen.

Talvella taisi kahteenkin otteeseen olla Stockmannilla (Tampere) myynnissä Starbucksin papuja. Taisi tosin olla Medium-paahtoasteen papuja, mutta kuitenkin ehtaa tavaraa. Hinta oli sen verran korkea, etten ostanut, varsinkaan kun omat Starbucks-varastot pullottivat tummempia papuja. Ehkä vielä joku päivä ostan French Roast -papuja lähikaupasta.

Ikeasta kahvia? Tähän vastaus seuraavassa merkinnässä.

1.8.2010

French Roast - tuo tummista tummin

Varastot on taas täynnä. 2 päivää olen päässyt nauttimaan Starbucksin tummimmasta ja savuisimmasta kahvipavusta. Oi autuutta!

Kahvi on tummaa, vahvaa, aromikasta ja täyttävää. Suodatinmenetelmällä saa aivan uskomatonta juomaa. Pitää kokeilla Pressopannulla myös. Tosin vähän epäilen onko liian vahvaa pressoiluun. Bold-kahvit on toimineet todella hyvin pressossa. Siksi vähän pohdin josko Ranskalainen on liian vahvaa. Palaamme asiaan!