13.10.2012

Aeropress

Tämä teksti olisi pitänyt kirjoittaa jo vuosi sitten, mutta kun ei niin ei. Tässä se tulee. Aeropress on uusi yksinkertainen kahvinkeitin. Nimensä mukaisesti kyseessä on paineeseen perustuva kahvin valmistustapa. Ennen kuin mennään syvemmälle, mainittakoon että kyseisen laitteen hinta on 30e (vai oliko se 40e). Ei siis kuitenkaan mitenkään kallis. Tai kallis se olisi, jos kahvi itsessään olisi epäonnistunut. Ja asiaan.

Periaate.
Paine saadaan aikaiseksi kahdella sisäkkäisellä sylinterillä. Käytännössä keittäjä painaa toisen toisen sisään, jolloin muodostuva paine työntää kahvin ulos. Lisäksi mukaan kuuluu suppilo, joka helpottaa purun laittamista kapeaan sylinteriin. Oleellista on sisemmän sylinterin kumiosa nokassa, mikä ei päästä ilmaa reunoilta lävitseen vaan pakottaa paineen kohdistumaan veteen ja puruun. Toinen oleellinen osa on ulomman sylinterin pohjassa oleva irroitettava muovituki, jonka varaan suodatinpaperi asetetaan. Että lukijaa ei liikaa hämmennettäisi, on tarpeen kirjata työnkulku.

Valmistus.
1. Aseta suodatinpaperi muovitukeen.
2. Aseta muovituki ulompaan sylinteriin.
(3. Kastele paperi vedellä.)
4. Laita puru ulompaan sylinteriin. Mukana tulevan mitan mukaan 1 mitallinen = 1 espressokupillinen.
5. Kiehauta vesi.
(6. Kastele sisemmän sylinterin muoviosa. Näin saadaan tiiviimpi pinta sylinterien välille.)
7. Aseta ulompi sylinteri mahdollisesti suppilon varassa kahvikupin päälle.
8. Kaada vesi (reunassa olevan asteikon mukaisesti) sylinteriin ja sekoittele noin 10 sekunnin ajan.
9. Aseta sisempi ulompaan sylinteriin ja paina se pohjaan. Voimaa saa käyttää! Alas painamiseen kuluu noin 15-25 sekuntia. Mitä lujempaa painat, sitä suuremmassa paineessa kahvi valmistuu.
10. Lopuksi poista ulomman sylinterin pohjasta muoviosa ja paina sylinteri pohjaan roskiksen päällä, jolloin "kahvitabletista" päästään eroon varsin siististi.
11. Nauti!

Hyvällä purulla saat aivan erinomasita kahvia. Käytä voimakasta, tummaa, hienoa purua. Tämä keitin on Kahvituomarilla käytössä useita kertoja viikossa. SUOSITTELEN hankkimaan.

1 kommentti:

  1. Hyviä nää sun kirjoitukset olleet, täyttä asiaa. Meinaatko kirjoitella vielä lisää?

    VastaaPoista